Seppo Kapanen Yrittäjyyden ja hyvinvoinnin puolesta!

Verovapaa ansiotulo 20 000 euroon asti ja perusturva köyhimpien tueksi

  • Eurot
    Eurot

Seuraavalla hallituskaudella Suomessa on käynnistettävä mittava sosiaaliturvauudistus. Sosiaaliturvasta on tehtävä yksinkertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa niin, että lyhytaikaisiakin töitä kannattaa ottaa vastaan. Tällä hetkellä erilaisten tukien kenttä on pirstaleinen, eikä ihminen aina edes tiedä, mitä tukia hänen kuuluisi saada ja mitkä ovat hänen oikeutensa. Perusturva selkeyttäisi sosiaaliturvaa.

Yrittäjänä olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa työntekijä on kieltäytynyt työpaikasta, koska sosiaaliturvan edut ovat olleet samat kuin minun tarjoamana työehtosopimuksen mukainen toimistoapulaisen palkka. Järjestelmä on muutettava pikaisesti, koska nykyisellään työnteko ei ole houkutteleva eikä kannattava pienituloisille. Eihän työttömyys voi olla sosiaaliturvan tavoite, vaan työllistyminen ja ihmisten saaminen mukaan yhteiskunnan rakentamiseen. 

Kaikki ammatit ovat tärkeitä, eikä yhteiskunta pärjää, jos työkykyiset ihmiset eivät ole motivoituneita antamaan omaa työpanostaan. Valitettavasti emme kuitenkaan voi maksaa kaikista töistä korkeita palkkoja, vaikka jokainen ammatti onkin arvokas. Perusturva auttaisi pienituloisia, kun työnteko toisi kaikissa tapauksissa lisää tuloja ja hyvinvointia, eikä uhkaisi toimeentuloa, kuten nykyisessä järjestelmässä voi kannustinloukkujen takia usein käydä. 

Perusturva edistäisi luovuutta, lisäisi yritteliäisyyttä alentamalla riskinoton kynnystä ja antaisi kansalaisille paremmat mahdollisuudet päättää omasta elämästään. Uskon, että se lisäisi luottamusta ja mahdollisuutta yhteistoimintaan sekä vähentäisi työttömyyttä myös tekemällä osa-aikaisen työnteon kiinnostavammaksi ja kannattavammaksi. 

Hyvin toteutettu perusturvamalli antaisi ihmisille mahdollisuuden kehittää itseään ja tehdä työtä joustavasti eri elämäntilanteissa. Tulojen kasvaessa perusturvastasta saatu hyöty perittäisiin takaisin verotuksen kautta. Hyvä ratkaisu mielestäni olisi, jos alle 20 000 euron vuositulot olisivat verottomia. 

Mielestäni työntekoa kannattaa tukea aina ja kaikissa elämäntilanteissa. Jos opiskelijalla on halua ja jaksamista tehdä töitä opiskelun rinnalla, valtion ei pitäisi rangaista häntä siitä opintotuen leikkaamisella. Työskentely opiskeluaikana antaa tärkeää kokemusta ja eväitä valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen. 

 

Tuetaan työntekoa ja pidetään kaikki mukana yhteiskunnan kehittämisessä!

WWWW.SEPPOKAPANEN.FI      

#kapanen2019 #vaalit2019 #eduskuntavaalit #sininentulevaisuus

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Olen aivan samaa mieltä kaikessa paitsi verottomissa tuloissa. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisesta eurosta minkä ihminen tienaa tai saa muina tuloina tai avustuksina, tulisi maksaa verot. Yhteiskunta voi tarjota meille lakisääteisiä palveluja vain verotuksen keinoin kerättävillä varoilla. Tietysti palkat ja kaikki muutkin avustukset tulee olla sen suuruisia, että niillä tulee toimeen. Tietysti minäkin olisin tyytyväinen jos saisin pitää 20 000 euron tulot verottomana, mutta kuitenkin....
T, Seppo Leskinen

Käyttäjän SeppoKapanen kuva
Seppo Kapanen

Hei Seppo,
kiitos kommentistasi.
Ajatukseni veroton 20,000€/vuodessa perustuu siihen, että se on nykypäivänä niin pieni summa, koska kaikki on kallistunut. Ihmiset köyhtyvät ja pientuloisille tämä on mahdollisuus pärjätä pikkasen paremmin. Täytyy muista myös, että maksamme kaikista tuotteista ja palveluista jonka käytämme ALV, joka on suora tulos valtiolle. Tämä verovapaa ansio korjaa myös pimeätä työvoima, eli ihmisten ei olisi enää mitään järkeä salailla tuloja vaan ne olisivat viralliset. Uskon, että saamme tällä ratkaisulla myös työllisteetettyä ihmisiä.

Käyttäjän TuireSammalisto kuva
Tuire Sammalisto

Kun saataisiin SAK maksamaan myös veronsa miljardituloistaan kuten muutkin, niin asia olisi kerralla hoidettu kuten se hyvinvointivaltiossa kuuluu hoitaa. Nyt SAK on kaikkea muuta kuin palkansaajan asialla, päinvastoin kerää rahansa pienipalkkaisten selkänahasta.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Pyytäisin Kapasta tekemään laskuharjoituksen, jonka lopputulemana olisi marginaaliveroprosentti 20,000 €/vuosi ylittävien tulojen osalta siihen vuosituloon asti, jolta perustulo olisi kokonaan verotettu pois.

Käyttäjän SeppoKapanen kuva
Seppo Kapanen

Hei Mika,
Lupaan jos pääsen kansanedustajaksi, niin teen tämän laskelman ja yritän viedä ajatustani eteenpäin. Tämä on porkkana monille ihmisille, tärkeä että ihminen aktivoituu ja työllistää itsensä, jotta työnteko olisi motivoituva.
@kapanen2019 #kapanen2019

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tarkoittaako Kapanen verovapaata ansiotuloa myös kunnallisveron osalta?
Valtio ei nimittäin verota lainkaan 17599 euroon saakka.

Kunnallisverohan on se, mikä suomalaisten veronmaksajien selkärangan taittaa.

Käyttäjän SeppoKapanen kuva
Seppo Kapanen

kyllä, näin olen asian ajatellut, koska kunnallisveroa maksetaan ansiotuloista. Eli kunnallisveroa maksettaisi yli 20,000€ ansiotulosta.
https://www.veronmaksajat.fi/globalassets/tilastot...

Käyttäjän TuireSammalisto kuva
Tuire Sammalisto

Tämä on hyvä ehdotus. Nyt nettopalkaksi jää niin vähän että pienipalkkaiset eivät elä. Palkkojen korotus ei ratkaise tätä mutta katkaisee työnantajan selkärangan. Jos palkankorotus on 200 euroa, niin nykyisellä verotuksella jää työntekijälle 30 euroa mutta työnantajalle se maksaa 400 euroa. Tämä on mahdoton yhtälö. Esimerkki on täysin todellisesta tilanteesta.

Käyttäjän SeppoKapanen kuva
Seppo Kapanen

Toimituksen poiminnat